Taiteellinen johtaja
Nadja Härkönen, MuM
Härkönen on valmistunut musiikkipedagogiksi Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulusta, pääaineena pianonsoitto. Sibelius-Akatemiassa kirkkomusiikin opinnoissa pääaineina olivat kuoronjohto ja laulu.
Vuosina 1998–2020 Härkönen oli Etelä-Karjalan Klassisen Kuoron varajohtaja ja Joutsenon Naislaulajien taiteellinen johtaja vuosina 2006–2015. Hän aloitti Karjalan Laulu-Veikot -kuoron taiteellisena johtajana vuonna 2004. Otaniemen Dissonanssikuoron taiteellinen johtaja hän on ollut vuodesta 2022 ja Järvenpään Kamarikuoron taiteellisena johtajana hän aloitti vuoden 2025 alussa. Härkönen on toiminut useissa kuorojen yhteisissä produktioissa, esimerkiksi T. Kuula konserttisarja 2013–2014 (Lappeenranta, Helsinki, Seinäjoki).
Mieskuoro Karjalan Laulu-Veikot on menestynyt kilpailuissa Härkösen johtamana. Se sijoittui kolmanneksi kansainvälisessä kilpailussa Italian Riminillä vuonna 2012 ja saavutti toisen sijan kansallisessa sarjassa kuudennessa kansainvälisessä Madetoja-kilpailussa vuonna 2015. Tuolloin kuoro palkittiin myös säveltäjien erikoispalkinnolla parhaasta suomalaisen nykysäveltäjän mieskuoroesityksestä. Lisäksi mainittakoon kolmas sija Puolan Krakovassa vuonna 2017. Kuoro on myös saanut kunniamaininnan poikkeuksellisen onnistuneesta yläsävelsarjan harjoittamisesta seitsemännessä kansainvälisessä Madetoja-kilpailussa vuonna 2021.
